11.06.2012

Pingu-kermakakku ja minipuolukkamuffinssit



Ihanaa, kun kaikki oli kakun saajalle selvää: Pingu tai herra Hakkarainen, kermakakku, koristeet hahmoina, näyttävät, erilaiset pursotukset.. Siitä on hyvä lähteä itse suunnittelemaan, miten kakun toteuttaa. Ei pääse ajatukset rönsyilemään ihan kauheasti :D

Kakku on tehty n. 10 hengelle, 4 munan sokerikakkupohja. Väliin haluttiin jotain raikasta, joten päädyimme mansikkamousseen ja lime curdiin.

Koristeet on sekä marsipaania että sokerimassaa. Iglun katolle ja muutamalle lumipallolle laitoin hienoa sokeria kimaltelemaan.


Nämä oli kakun saajan toive. Minimuffinssit on tehty Kinuskikissan tällä ohjeella.

Isän kiitos-kakut


Oma ihana isäni oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa ja ääniä tuli sen verran, että näitä pääsin tekemään :)

Tämä kermakakku (+ yksi massakakku) meni kotiin kahvipöytään. Kakku on 4 munan gluteeniton tumma sokerikakkupohja. Välissä ihana marianne-täyte. Päällinen on sokerimassaa. Teksti on maalattu pastavärillä. Alla olevia massakakkuja tein 4 kappaletta: yksi 7 munan ja kolme 4 munan kakkuja. Täytteet kaikissa oli samat.


ONNEA ISKÄ <3


Macaron testaus


Pinkkejä macaronseja, aivan ihania! Näitä kokeilin ensimmäistä kertaa ja jeij, onnistuin! :) Todella helppoja tehdä ja makoisia kahvin kanssa. Nyt kun tämä testi versio onnistui hyvin, näitä tulee joulukuuksi tehtyä lisää minun ja vanhimman poikamme syntymäpäiville :) Näissä on välissä lemon curdia.


Sain ystävältäni kuvan kakusta minkälaista hän suunnilleen halusi. Halusin halusin lisätä kakkuun värejä, joita hän itse käyttää ja mitkä sopivat hänen luonteeseensa. Vaaleanpunaista, beigeä ja valkoista :) Ja tottakai sitä bling blingiä oli oltava, joten sokeritimantit kehiin :) Nuo sokerihelmet tulivat mukaan aika viime tipassa, mutta sopivat kakkuun hyvin. Harmi kun kuva on näin huono. Tämä on otettu hämärän aikaan ja ilman salamaa en saanut hyvää kuvaa :( Livenä tämä oli kaunis :)

Kakku on gluteeniton 4 munan sokerikakkupohja. Välissä laktoosittomat mansikka- ja suklaamousset. Rusetti, nauhat ja päällinen on sokerimassaa.

Kummitytön kanssa suunniteltiin yhdessä tätä kakkua :) Harmi, kun kaikkia Disney prinsessoja ei nyt laitettu, ne kaikkihan hän olisi halunnut :) Päädyimme sitten tähän Jasmineen ja sitten alkoi jälleen valinnan vaikeus: mikä olisi parhain kuva. No siinä se nyt sitten on :D

Kakku on 5 munan tumma sokerikakkupohja. Välissä laktoosittomat mansikka- ja suklaamousset.

Kuva on maalattu tomu- ja pastaväreillä marsipaanille. Sokeritimantteja rinsessalle ja paljon vaaleanpunaista koristeraetta :)

Onnea vielä kummien prinsessalle <3

Kuningas possu-kakkua :)


Nämä kuvat tuli napattua vauhdissa.. :/ No mutta... Kakku meni nuorelle 6-vuotiaalle miehen alulle. Toiveiden mukaan Kuningas possu-kakku kermareunoilla. Oli puhetta, että mieluiten vähän vain massaa, niin päälle laitoin myös kermaa.

Kakku on 7 munan tumma sokerikakkupohja. Välissä ihanat mansikka- ja suklaamousset. Ehdottomasti paras vispikerma on kyllä Flora Vispi, sitä käytetty tässä.

Possu on sokerimassaa, paitsi nuo silmän mustat marsipaania.


Tässä kakkua sivusta. Vihreää koristeraetta laitoin alareunaan.


Mukaan lähti myös laktoositon minikakku samoilla täytemauilla.



10.10.2012

Martti-kakku


Meidän pieni poikamme Miska täytti 2-vuotta, niin se aika menee <3 Hän on aina ollut enemmän innostunut Martista kuin muista Cars-autoista, niinpä siinä aihe kakkuun. Sainpas myös selville, että pikkuveljeni joka myös juhli synttäreitään samalla, fanittaa Marttia salaa :D Hauskaa kun pikkuveli ja oma lapsi ovat syntyneet samana päivänä :)

Meidän juhlissamme kakku tekee kauppansa paremmin kermareunoilla. Täytteeksi tällä kertaa laitoin Miskan lemppari namipatukkaa Pätkistä ja kaveriksi valkosuklaata, nam. Kakkupohja on 6 munan, gluteeniton tumma sokerikakkupohja. Koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Martti on muovia, Miska oli erittäin mielissään kun sai Martin kakun päältä leikkeihin mukaan :)


Pakkohan se on juhlissa voileipäkakkua olla :D Tämä on broileriversio. Pursotukset tein ruohosipulituorejuuston ja ranskankerman sekoituksesta.